Tähtitiede on raaka asia.

Yleensä tähtitiedettä mietitään harmittomana asiana. Hassut astronomit pukeutuvat valkoisiin takkeihin ja tutkivat maailman kaikkeutta. Siellä näkee ties mitä.

Äkkiä ajateltuna vaakkumiin tuijottaminen voisi tuntua tylsältä. Vakkapa internetistä löytyisi enemmän mielenkinoisimpiä asioita. Niinpä tähtitieteilijät selittävät, että avaruuden musta ei ole ihan tyhjä, vaan on täynnä jännää, josta oudoin on gravitaatio.

Gravitaatio on keksitty rikkomaan yhden loogisimmista selityksistä, minkä vuoksi Maa ei voi olla minkä pallo, vaan on litteä kuin pannu. Muutenhan kaikki vesi valuisi pois! Isot lentokoneyhtiöt eivät myönnä, että tuo gravitaatio on heidän lobbaama, mutta nimenoman gravitaatio mahdollistaa heidän liiketoimintaa. Ennen vanhan ihmisten lennot on ollut enemmän uskonnon puuhaa.

Nyt kun gravitaatio on kaikkien hyväksymä, sen hyväksikäyttö mahdollistaa tutkimuksia siinäkin alueella, jossa valo ei näy. Niinpä gravitaatiosta hyötyä saaneiden tahojen finanssituen innostamina tähtitieteilijät jatkavat maailman kaikkeuden tutkimista neliömetri neliömetriltä. Siinä ne tutkivat pimeät aineet, madonreiät ja mustat aukot toivojen seuraava gravitaation kaltaista jättipottia.

Yleisemmin ottaen astronomien toimentulo ja elämälaatu on huomattavasti kasvanut yhdeksäntoista vuosisadan verrattuna, joten on kyllä ymmärrettävä, ettei työskennelty niska ylöspäin taivutettuna enää miellytä mukavuuksiin tottuneita tietäjiä. Niinpä on keksitty LHC.

Suuri hadronitörmäytin tekee asiasta ylellisen komfortti. Nimittäin LHC:n tontille voi ajaa millä tahansa Ferrarilla, josta hypännyt tieteilijä kävelee hoidettua nurmikkoa ohitse moderneihin saaleihin joihin tuo törmäytin on rakennettu. Tieteilijä istahtaa mukavaan nojatuoliin ja seuraa hiukkasin kulkua vastakkaisiin suuntiin ison lasi ikkunan takaa.

Tässä asiassa mukavuus näyttää jäljen kerran menneen järjen edelle. Nojatuolissa ei edes ole turvavöitä! Tieteilijät spekuloivat Einsteinin teorian pykäläöillä, hiukkasin törmäilystä syntyvät mikroskooppiset mustat aukot eivät elä kauan, koska energia ei riittä. Joidenkin mukaan energia ei riittäisi jopa siinä tapauksessa jos avaruudessa olisi kaksikymmentäneljä ulottuvuutta, nykyisin havaittujen kolmen sijaan.

Mistä tämäkin kaksikymmentäneljä luku on keksitty ja mihin se perustuu? Toivottavasti ei siihen, että vuorokaudessa on kaksikymmentäneljä tuntia. Siinä tapauksessa voisi ehdottaa kolmensadan viisikymmentäkuuteen ulottuvuuden avaruusmallia, vuodessahan on kolmesataa viisikymmentäkuusi päivää. Jos näin on, protonisäteeiden törmättyä toisiinsa syntynyt musta aukko tutustuta tähtitieteen seikkoihin muitakin kun aiheesta kiinnostuneita.

Silloin viimeistään nähdään, onko gravitaatio tosissaan olemassa. Tai maahan syntyy reikä johon kaikki vesi valuu pois.